This is a free Purot.net wiki
  • View:

Esittely, Tanja

Esittelyni

Nimeni on Tanja Elg ja olen 19-vuotias. Asun Porvoossa ja perheeseeni kuuluu mies, taapero ja kissa. Käytän vapaa-aikani lapseni kanssa leikkimiseen,salilla käymiseen, opiskeluun sekä pelaamiseen. Opiskelen Perämiehentien ammattikoulussa nykyisen kone-ja tuotantotekniikan alalla.

Hakiessani alalle sitä kutsuttiin vielä kone- ja metallialaksi ja hain alalle, koska pidän koneistuksesta ja metallin työstämisestä. Kiinnostavinta opiskelussa on ollut hitsaaminen, 3D -ohjelmat sekä koneistaminen. 3D-ohjelmien tekeminen sekä skannaus on ollut mielenkiintoista, sillä se on melko haastavaa ja siinä on hyvin vaikea onnistua. Hitsauksessa, koneistuksessa ja 3D-ohjelmoinnissa on kuitenkin hyvin palkitsevaa kun onnistuu ja hitsaussaumasta tai kappaleesta tulee lähes täydellinen. Edellämainituista etenkin koneistus on myös hyvin jännittävää, sillä yksikin väärä koodi ohjelmassa voisi rikkoa terän, kappaleen tai jopa koneen. Siitä syystä etenkin koneistaessa on oltava hyvin tarkkana. Vahvuuksiani opiskelussa on ollut hitsaaminen, koneistaminen sekä aikataulussa pysyminen. Opin myös melko nopeasti, jolloin en tarvitse niin paljon ohjausta työskennellessä. Olen oppinut lähes kaikki ammatilliset taidot, joita tarvitsen. Ennen valmistumistani olen ajatellut kuitenkin opetella vielä CNC-sorvausta, 3D-ohjelmointia sekä moottoritekniikkaa. Perusosaaminen sekä taidot löytyvät jo, joten ajattelin opetella vähän ylimääräistä.

Työkokemusta minulla ei kuitenkaan vielä juurikaan ole, ensimmäinen työssäoppimisenikin PTH-metallilla on vasta alkanut.Viime aikoina työtehtäväni on ollut hoitaa yhtiön vanhempaa hitsausrobottia, mutta perehdyttäjäni sanoi, että loman jälkeen pääsen särmäämään kappaleita robotille. Vahvuuksiani työntekijänä minulla on ollut tarkkuus, ahkeruus ja täsmällisyys.

Tulevaisuuden suhteen olemme suunnitelleet mieheni kanssa, että muutamme Riihimäelle ja käyn ammattikorkeakoulun siellä. Muutamme kesällä ja aloitan ammattikorkeakoulussa heti syksyllä. Olemme ajatelleet asua vuokralla siihen asti, että valmistun ammattikorkeakoulusta. Valmistuttuani meillä on toivottavasti sen verran pääomaa tai vakituinen työpaikka, jotta voisimme ostaa oman talon jostakin.

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.

Hyvää työtä!

Jos haluat, voit tehdä työsalin ja työprosessin esittelyt työssäoppimispaikastasi.
mervikuismanen   (01.03.2018 14:04)
 

Juu, kirjoitin ensin koko tekstin ja sen jälkeen vasta jaoin sen :)
TanjaElg15   (19.02.2018 11:36)
 

Kiinnostava, selkeä teksti! Kuvailet värikkäästi etenkin vahvuuksiasi!

Myös kieliasu on oikein hyvä. Huom! '3D-ohjelmat' ilman välilyöntiä ja 'oma-aloitteisuus'.

Kappalejako selkeyttäisi entisestään tekstiäsi.

Joka tapauksessa erittäin hyvää asiatekstiä!
mervikuismanen   (14.02.2018 17:59)